Press Comments


Laitilan Sanomat, 21.05.2003

Laitila ihastutti ulkomaisia arkeologeja

by Arja-Liisa Heilä


Laitilan Louhenlinnassa kynttilänvalossa nautittu illallinen ja erityisesti kokonaisena savustettu sika kruunasivat saksalaisen tohtori Gerhard Ermisscherin [Ermischer in Finish ] Suonien vierailun. Vakka-Suomen esihistoria sekä maiseman avaruus ja rauha tekivät vaikutuksen Laitilassa vierailleeseen kansainväliseen arkeologiaryh.

- Kansainvälinen arkeologiryhmä Laitilassa

Suomi on mielenkiintoinen ja kaunis maa

- Olen ensimmäistä kertaa Suomessa, tämä on erikoinen maa, sääli, että kevät kuuluu olevan myöhässä, puhelee
tohtori Gerhard Ermisscher Ventolan pihamaalla.

Ermischer ihmettelee suomalaisen maiseman avaruutta, ja rauhaa, tuleehan hän keskeltä Eurooppaa vilkkaalta ja taajaan asutulta alueelta. Tohtori on European Pathways to Cultural Landscapeshankkeen puheenjohtaja. Edellinen ilta on kulunut Louhenlinnassa Laitilan kaupungin tarjoamalla illallisella. Paikka on jäänyt mieleen ainutlaatuisena kokemuksena. Louhenpitojen maine on kiirimässä kansainvälisen vierasryhmän mukana kauas Eurooppaan ja sen ulkopuolellekin.

- Ruoka on Suomessa briljanttia, hehkuttaa tohtori, mutta ajatelkaa siellä olivat valmistaneet ruoaksi kokonaisen sian.

Kolme päivää kestävä savustusaika tuntuu miehestäuskomattomalta. Suomalaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus saavat kiitosta saksalaiselta. Mielenkiintoista nähtävää on ollut paljon, ja Ermischer vakuuttaa Suomessa olevan paljon ainutlaatuista kulttuuriomaisuutta.

- Haluan tulla tänne pianuudelleen, mutta pelkään, että kesällä on liikaa niitä pieniä lentäviä, hyväntuulinen tohtori pohtii.

Kansainvälinen työseminaari Uudessakaupungissa.

Ermischerin johtaman hankkeen tavoite on tehdä tunnetuksi ja kehittää kymmenessä eri maassa sijaitsevia kahtatoista osaprojektia. Jokainen osaprojekti esittelee omalla erityisnäkökulmallaan kulttuurimaisemaa ja tutkii niitä eri näkökulmista, mutta yhteisessä EU-projektissa nämä eri osaprojektit nidotaan yhteiseksi kokonaisuudeksi. Tohtori Ermischer huomauttaa, että osallistuvien valtioiden määrässä voi olla vähän liikaa, sillä Wales haluaa olla mukana erillisenä valtiona.

- Ilmeisesti Walesilaisetajattelevat, että valtioita ovat kaikki joilla on oma jalkapallojoukkue, naureskelee tohtori.

Kymmenestä maasta kotoisin olevat kohnekymmentäkaksi arkeologia ovat olleet työseminaarissa Vakka-Suomessa tukikohtanaan Uudenkaupungin Aquarius. Museoviraston tutkija Teija Tiitinen on järjestänyt tutustumisretkiä vakkasuomalaiseen muinaisuuteen. Vieraat ovat Laitilassa tutustuneet Nästinristin kivikautiseen alueeseen, Untamalaan, seka Soukaisten ja Salon esihistoriallisiin alueisiin. Hautvuorella vieraat tutustuivat vanhaan linnavuoreen.

Sunnuntaina ennen Untamalan pysähdystä ryhmä pujahti Vakka-Suomen ulkopuolelle, sillä Raumalla sijaitsevaa Korvenkallion pronssikautista aluetta ei maltettu jättää katsomatta. Vieraat ruokailivat Ventolassa, jossa Kirsti Vuorela apulaisineen oli loihtinut tarjolle maukasta lohikeittoa.

Seminaari päättyi tiistaina, jolloin ryhmä lähtee Fiskarssin kautta Viroon Saarenmalle.

European Pathways to Cultural Landscapes (EPCL)-hankkeesta löytyy tietoja internetistä osoitteesta www.pcl-eu.de.



EPCL:n puheenjohtaja Gerhard Ermischer istahti keinuun
Ventolan pihamaalla. - Suomi on niin rauhallinen ja hiljainen maa,
hän ihasteli.


 

This document has been printed from http://www.pcl-eu.de/

© 2003 Pathways to Cultural Landscapes

With the support of the Culture 2000 programme of the European Union